Tervetuloa Valkotakkien kotisivulle!
VALKOTAKIT
Lääketieteenkandidaattiseuran sinfoniaorkesteri
Valkotakit on vuonna 1969 perustettu Lääketieteenkandidaattiseuran sinfoniaorkesteri. Jäsenistömme koostuu pääasiassa Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoista, jo valmistuneista lääkäreistä ja hammaslääkäreistä, mutta joukossamme viihtyvät hyvin myös muiden alojen edustajat. Valkotakeissa soittaa esimerkiksi oikeustieteilijöitä, ympäristötieteilijöitä, diplomi-insinöörejä, sekä ammattimuusikoita. Emme edellytä soittajiltamme minkäänlaista lääketieteellistä tai musiikillista koulutusta.
Valkotakkien kapellimestarina toimii Tapio von Boehm. Aikaisemmin Valkotakkeja ovat johtaneet muun muassa Lauri Ahokas, Samppa Leino, Juuso Wallin, Jorma Panula, Kalle Hassinen, Jukka Iisakkila ja Martti Vuorinen.
Järjestämme vuosittain 2–3 suurempaa konserttia, joiden lisäksi soitamme vuosijuhlilla, tiedekunnan publiikissa sekä yksityistilaisuuksissa. Ohjelmistomme on laaja ja koostumus kirjava. Sovitukset tilanteen ja soittajiston mukaan räätälöi kapellimestarimme tai kvartettimme. Tällä takaamme sen, että ohjelmisto on aina mielekästä niin kuulijalle kuin soittajallekin.
Harjoittelemme tiistaisin klo 18–20 Meilahdessa Haartman-instituutissa osoitteessa Haartmaninkatu 3. Jos haluat mukaan toimintaamme (ja kukapa ei haluaisi), tule käymään harjoituksissamme tai ota yhteyttä puheenjohtajaamme ja kysy lisää. Syksyn ensimmäiset harjoitukset pidetään tiistaina 12.9.2023. Tervetuloa kaikki puhaltajat, sekä lyömä- ja jousisoittajat!

AJANKOHTAISTA
- Valkotakit ovat juuri nyt kesälomalla, mutta syksyn harjoitukset aloitetaan tiistaina 12.9.2023 klo 18 Haartman-instituutilla. Syyskauden pyörähdettyä kunnolla käyntiin tiedotamme syksyn konsertista!
- Voit seurata ajankohtaisia tapahtumiamme myös Facebookissa
HISTORIAA
Tämä osio päivitetään pian!
LIITY ORKESTERIIN
Valkotakit ottaa mielellään joukkoonsa uusia jäseniä. Suurin osa soittajistamme koostuu lääketieteilijöistä ja hammaslääketieteilijöistä, mutta kaikki muutkin taiteilijat ovat tervetulleita musisoimaan ja juhlimaan kanssamme instrumenttiin katsomatta (eihän taidetta saa otsa kurtussa tehdä, vaikka siihen vakavasti suhtautuisikin). Urkumusiikkia tosin emme soita, vaikka lähes kaikkeen muuhun ohjelmistomme venyykin. Valkotakit ei pidä koesoittoja tai muuta vastaavaa mukaan haluaville, vaan kaikki ovat tervetulleita harjoituksiin kokeilemaan soittamista kanssamme.
Pääosa esiintymisistämme tapahtuu erilaisissa juhlatilaisuuksissa, kuten vuosijuhlissa, mutta järjestämme vuosittain myös kahdesta kolmeen suurempaa sinfoniakonserttia, joissa esiinnymme täysimittaisena kokoonpanona, usein myös solistin kera.
Mikäli olet kiinnostunut liittymään orkesteriimme, ota yhteyttä puheenjohtajaamme ja kysy lisää! Voit myös tulla käymään harjoituksissamme. Harjoittelemme tiistaisin klo 18–20 Meilahdessa Haartman-instituutissa osoitteessa Haartmaninkatu 3. Syksyn ensimmäiset harjoitukset ovat 12.9.2023. Tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet soittajat!
Uudet jäsenet kastetaan virallisesti orkesterin jäseniksi jokasyksyisissä Valkotakkien rapujuhlissa.
Yhdenvertaisuusvastaavan yhteydenottolomake
Jos koet syrjintää, ahdistelua tai epäoikeudenmukaista kohtelua Valkotakkien treeneissä tai tilaisuuksissa, otathan yhteyttä yhdenvertaisuusvastaavaan oheisella lomakkeella: Lomake
Valkotakeissa noudatetaan HYY:n turvallisen tilan periaatteita ja haluamme taata turvallisen ympäristön harrastaa yhdessä.
YHTEYSTIEDOT
Valkotakkien hallitus 2023
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi, ellei toisin mainita
Puheenjohtaja:
Henriikka Nurminen
Varapuheenjohtaja:
Pinja Hurme
Tiedottaja:
Elsa Haavanlammi
elsa.haavanlammi@gmail.com
Sihteeri:
Oliver Jiang
Rahastonhoitaja:
Melina Meritähti
Nuotistonhoitaja:
Leena Ylönen
Tietoturvavastaava
Jaakko Hanhikoski
Yhdenvertaisuusvastaava:
Maiju Salmikivi
Ympäristövastaava:
Leith Arar
Orkesterin kapellimestari
Tapio von Boehm
tapio.vonboehm@gmail.com
Puheenjohtajan puoleen voit kääntyä keikkatiedusteluissa ja muissa mieltä askarruttavissa asioissa. Verkkosivuihin ja sähköpostilistaan liittyvät kysymykset ja kommentit pyydämme lähettämään suoraan tiedottajalle.
Harjoittelemme tiistaisin klo 18–20 Meilahdessa Haartman-instituutissa osoitteessa Haartmaninkatu 3. Jos haluat mukaan toimintaamme (ja kukapa ei haluaisi), tule käymään harjoituksissamme tai ota yhteyttä puheenjohtajaamme ja kysy lisää!
Muista myös seurata meitä Facebookissa!
Jäsenrekisteriseloste
Henkilötietolain (523/1999) 10 § mukainen rekisteriseloste
1. Rekisterinpitäjä
Valkotakit ry
Haartmaninkatu 3, 00290 Helsinki
2. Rekisterin nimi
Lääketieteenkandidaattiseuran kamariorkesteri Valkotakit ry:n jäsenrekisteri
3. Rekisteriasioita hoitava henkilö
Sihteeri Oliver Jiang
4. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on rekisterinpitäjän oikeutettu etu.
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhdistyslain (503/1989) 11§ vaatima jäsenrekisterin ylläpito, sekä ylläpitää kerhon jäsenien yhteystietoja.
5. Rekisterin tietosisältö
Jäsenistä merkitään rekisteriin yhdistyslain vaatimat tiedot sekä muita yhteydenpitoon ja yhdistyksen toimintaan tarvittavia tietoja, kuten nimi, kotipaikkakunta, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja muut jäsenyydet Helsingin yliopistossa.
6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet
Rekisteröidyiltä itseltään jäsenhakemusten kautta.
7. Tietojen luovuttaminen ja tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
Tietoja ei luovuteta muille tahoille. Tietoja ei luovuteta, eikä säilytetä Euroopan Unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolella.
8. Rekisterin suojauksen periaatteet
Rekisteri on tallennettu Excel-tiedostoon Valkotakkien Dropboxiin, johon pääsy on rajoitettu ainoastaan rekisterinpitäjälle (sihteeri).
9. Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä.
10. Rekisterin tietojen säilytysaika
Rekisterissä säilytetään vain niiden henkilöiden tietoja, jotka ovat Valkotakit ry:n jäseniä. Valkotakit ry:stä eronneiden tai erotettujen henkilöiden tiedot poistetaan rekisteristä kohtuullisen ajan kuluessa viimeistään kuukauden päästä eroamis- tai erottamispäätöksestä.